4.10.2010

Puu- ja sarjakuvapiirtämistä

Koulussa alkoi reilu viikko sitten puupiirustus kurssi, en nyt mitenkään innokkaana sitä ollut odotellut. Mutta, ah, kun pääsi raapsuttelemaan niin olihan se aika ihanaa!

Ensimmäisessä kuvassa on työstämätön, sileä laatta. Siinä sitä sitten työstettiin kunnes kaikki valkeaksi halutut kohdat oli poistettu. Lopputulos oli seuraavanlainen:

Mielestäni siinä oli liikaa sotkua hahmon sisällä että pään ja puun välissä, opettaja kyllä sanoi että hyvä se on. Halusin kuitenkin työstää vähän lisää, joten

Noh, mitäs tähän nyt sanoisin. Edelleen olen hieman tyytymätön mutta en välttämättä jaksa enää väsätä. Kaikki tässä postauksessa olevat vedokset ovat työvedoksia, tulevana perjantaina aloitetaan "oikealle" paperille vedostaminen sekä uusi työ. Onhan tuo kyllä aivan huippukivaa hommaa :D

Eilen sunnuntaina kello 10:00 päättyi 24 hours comic day Limingan taidekoululla. Ideana on siis tehdä 24 sivua sarjakuvaa 24 tunnissa. Päälle 50 ihmistä oli lykkäytynyt koulun sarjakuvarakennukseen ja piirteli siellä menemään. Osa keskeytti jo alkuillasta ja painuivat pehkuihin, mutta toiset taas uurastivat läpi yön saadakseen sarjakuvansa valmiiksi. Minä sain omani valmiiksi kello 7:19 aamulla, eli ihan hyvissä ajoin. Tuli valvottua 39 tuntia melkein putkeen, parin tunnin päikkärit siinä välissä. Onnistuin saamaan myös kurkkukivun eilen, joten tämä päivä menee lepäillessä ja palautuessa.

24h sarjiksen julkaisen täällä plokissa kuhan saan aikaiseksi skannailla! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille <3

0 kommenttia:

Lähetä kommentti